Mahdollinen postglasiaalisiirros Ilomantsin Huhuksessa

Kuva 1. Mahdollisen siirroksen sijainti. Huhus, Ilomantsi. Karttadata © Maanmittauslaitos.

Kuva 2. Mahdollinen siirros sijaitsee Koitereen eteläpuolisella Selkäkankaan reunamuodostuman deltamaisella länsiosalla, karttalehti P6112B. Karttadata © Maanmittauslaitos

Kuva 3. Lineamentin suoralinjainen ilmeneminen korkeusmallissa "Slope direction -shader" näkymässä. Karttadata © Maanmittauslaitos

Mahdollinen jokseenkin suoraviivainen siirroslinja on noin 2 km pitkä, 0,5 m korkea ja 35 m leveä kohouma sijaiten noin 180 korkeuteen muodostuneella deltalla tai rantatasanteella. Selvää toispuoleista kalliolohkon nousua ei ole pikaisella silmäyksellä havaittavissa. Siirroksen suunta noudattaa aika hyvin lajittuneesta aineksesta muodostuneen reunamuodostuman mutkan jälkeistä etelälounaaseen suuntautuvaa linjaa (eli noin 20 astetta koilliseen karttaruuduston ETRS-TM35FIN y-akselin suunnasta). Ilmeisesti hiekkavaltaisen glasifluviaalisen deltakerrostuman paksuus on topografiasta päätellen 25 m luokkaa. Yksi epätodennäköinen tulkintavaihtoehto onkin, että kyseessä olisi jäätikön reunalinja. Kallioperän siirrosta lineamentin syynä puoltaa lähinnä suoraviivaisuus ja se, että se leikkaa maanpinnan uomastoja ja muuta pintamorfologiaa. Tohmajärvellä on hieman vastaava joskin mittavampi postglasiaalisiirros näkyvissä Toisen Salpausselän reunadeltalla.

Postglasiaalisiirroksia Savukosken eteläpuolella

Kuva 1. Yleiskuva Savukosken eteläpuolisten nuorten siirrosten sijainnista.
Karttadata © Maanmittauslaitos

Savukosken eteläosissa, lähinnä Akanvaaran pohjois- ja länsipuolella on havaittavissa useita mahdollisia ja todennäköisiä nuoria siirroksia (Kuva 1). Moniin siirroslinjoihin liittyy välittömästi maanvieremiä ja seismiittejä. Kuvaan on merkitty suhteellisen varmasti kallioperään liittyviä siirroksia, mutta ei vallitsevasti vain maaperämuodoilta (seismiiteiltä) vaikuttavia rakenteita. Kustakin siirroksesta on kuvaan merkitty vielä selvästi erottuvat päät, eli kutakin siirrosta kohti on yleensä kaksi merkintää. Näin merkittyjä siiroksia on yhteensä noin 15 kpl. Seudulla esiintyy paljon myös hieman epämääräisempiä lineamentteja, jotka saattavat liittyä nuoriin siirroksiin. Seismiitit esiintyvät useimmiten kuvan siirroksissa välittömästi siirroslinjaan liittyen hieman alarinteeseen päin. Näyttää siltä kuin joku lumilautailija olisi lasketellut ylös alas vaarojen laitoja. Yksi todennäköinen seismiitti Tuorelehdosta (Akanvaarasta) pohjoiseen esiintyy esimerkiksi harjumaisena kohoumana, jonka molemmin puolin on leveähkö vako. Tai sitten kyseessä on todellakin siirroslinjan kulkua myötäilevä pieni harju (Kuva 2). Myös joitakin muitakin suoraviivaisiakin seismiittiharjanteita, joita reunustaa vakomaiset alemmat osat molemmin puolin tai toispuoleisesti on havaittavissa alueen korkeusmallista. Saukkovaaran - Pyytövaaran siirros on noin 6 km pitkä. Verkossa siitä on Jouko Vannella maininta ja kuva, mutta muuta kirjallisuutta en ko. siirroksista huomannut. Seismiiteiksi tässä on mainittu  myös muodostumia, joita voisi luokitella myös maanvieremiksi.

Kuva 2. Särjenävaaran postglasiaalisiirros ja etelästä päin Tuorelehdosta alkunsa saavan mahdollisen siirroslinjaan syntyneen seismiitin pohjoispää kuvan kaakkoisnurkassa.
Karttadata © Maanmittauslaitos

Todennäköinen postglasiaalisiirros (PGS/PGF) Rovaniemellä

 

Kuva 1. Postglasiaalisiirroksen sijainti Rovaniemen pohjoisosassa. Kuvassa on esitetty koillis-lounas-suuntaisen siirroksen keskivälin koordinaatit. (Artikkelin kuva- ja tutkimusaineisto, avoin data,  © Maanmittauslaitos, GTK)

Postglasiaalisiirroksiksi kutsutaan lähinnä jääkauden loppuvaiheisiin tai postglasiaaliaikaan tapahtuneisiin varsin voimakkaisiinkin maanjäristyksiin liittyviä nuoria kallioperän siirroksia, jotka ovat vaikuttaneet niitä peittävän nuorehkon maaperän kerroksiin ja topografiaan (esim. Palmu et al. 2015). Oikeastaan kyse on siis ajoituksen suhteen myös myöhäisglasiaalisista siirroksista. Siirroksen näkyminen nuoren maaperän topografiassa osoittaa siis siirroksen nuorta ikää. Tietysti nuori ikä voidaan todistaa ainakin teoriassa muutenkin. Niiden muovautuessa  tapahtui siis myös maanjäristyksiä ja maaperäkerrosten seismistä häiriintymistä sekä maanvieremiä. Kun nyt kyseessä näyttää olevan lyhyt ja matala siirros niin siihen liittyvän maanjäristyksen momenttimagnitudi on ollut ehkä luokkaa 3-5? Tosin seismisiä liikuntoja on Suomessa todennäköisesti tapahtunut useissa vaiheissa (esim. Ojala et al. 2017), ja nämä siirrokset lisäävät jonkin verran riskiä, että vastaavaa tapahtuu niiden ympäristössä vastakin (etenkin tulevat jäätiköitymiset ja deglasiaatiot) joten niillä on merkitystä esimerkiksi ydinjätteen varastoimiseen. Siirrosten syynä pidetään glasiaali-isostasiaa ja mahdollisesti myös Atlantin keskiselänteeltä tulevaa työntöä.

Näyttäisi siltä, että onnistuin havaitsemaan korkeusmallista pienen "uuden" postglasiaalisen siirroksen Lapista. No voi olla, että se on jo vanhastaan jonkun tiedossa tai tarkastettu ja hylätty. PGF-tutkijat vaikuttavat kovin puritaanisilta. Posivan raportin (Ojala et al. 2019) kuviin varmistetuista siirroksista (kuva 2-2) tai  kuvan 2-5 epätodennäköisistä siirroksista se ei sisälly. En tiedä onko sitä mainittu PGF-tietokannassa. Myöskään GTK:n Maankamara-verkkoportaalissa en siitä huomannut merkintää sen paremmin kyseisen aiheen kohdalta kuin jäätikkösyntyisten muodostumien yhteydestä. Mäkelän (2018) julkaisemaan PGF-karttaan sitä ei myöskään ole merkitty.

 2 a)

2 b)

 

 2 c)

Kuva 2. Kiristäjäntuoreen postglasiaalisiirroksen (PGF) esiintyminen korkeusmallin rinnevarjostuksessa (a) ja rinteen suunnan mukaisessa varjostuksessa (b). Jälkimmäisessä siirrosta pystyy seuraamaan hieman pitemmälle. Sen pituus on noin 335 m (tai aivan terävänä 270 m) ja suunta koillinen (noin 48 astetta). Vertikaalisiirtymä on korkeusmallista arvioiden keskimäärin noin 0,4 m osoittaen kaakkoispuoliskon suhteellista nousua (c). Kuvan b) keltainen poikkiviiva esittää kuvan c profiilin kulkua ylhäältä päin katsottuna.

Siirrosta on seurattavissa noin 335 metrin matkalta (tai aivan terävänä 270 m) noin koillisessa  (lounaisessa) suunnassa 48 astetta suhteessa magneettiseen pohjoisnapaan tai noin 40 astetta koilliseen päin yleisestä karttapohjoisesta Pienen Sulalammen itäpuolella Rovaniemen ja Perunkajärven pohjoispuolella. Sen vertikaalisiirros on siirroksen ilmeisesti moreenisen maaperän nykyasun pinnankorkeuksista päätellen  etupäässä 20-60 cm, keskimäärin ehkä 0,4 m (kuva 2c) ilmeisesti mataloituen kohti molempia korkeusmallista havaittavia päitä. Kyseessä on siirros, missä kaakkoispuolinen alue on noussut suhteellisesti hieman ylemmäksi. Siirroksen kulun suunnassa koillisessa esiintyy kuoppa, joka saattaa liittyä maaperän häiriintymiseen siirroksen syntyessä. Muutenkin ympäristössä on pienimuotoista ehkä vastaavasti tulkittavissa olevaa topografiaa (vrt. Sutinen et al. 2019). 

GTK:n karttatiedon perusteella alueen kallioperä on graniittia ja maaperä moreenia, jonka paksuus olisi huomattava. Näyttää siis siltä, että kallioperän siirros olisi vaikuttanut viimeisen jäätiköitymisen tai deglasiaation aikana (noin 11 300 v.s.) muodostuneeseen moreenikerrokseen ja näin saataisiin siirrokselle nuori ikä ja tärkein PGF-siirroksen kriteereistä täyttyisi. 

Tosin jos kallioperän siirros on noin lyhyt, miltä alustavasti pinnalta näyttää, niin se saattaisi olla hylkäämisen peruste. Vertikaalisiirtymän ja siirroksen pituuden suhde pitäisi olla alle 1/1000. Näin ollen lyhyen siirroksen pitäisi olla varsin matala. Toisaalta tarkempi tutkimus saattaisi antaa siirrokselle pitemmän pituuden ja korkeuskin on todentamatta. Kuvassa 3 näkyy siirroksen topografisesti mahdollinen (maksimi)pituus: 620 m. Jos siirroksen korkeus on alle 62 cm niin tuokin suhdekriteeri täyttyy. Silloin siirroksen koillispää sulavesiuomista koilliseen saattaa olla maaperältään osittain glasifluviaalista soraa tai hiekkaa.

Kuva 3. Pintatopografian perusteella saatu yhtenäinen "maksimimitta" siirrokselle (620 m, mittalinja hieman viereen piirrettynä, kartta-aineisto © Maanmittauslaitos). Pääosa siirroksesta on moreenialueella, mutta "laajennettu" koillisosa ainakin ison sulavesiuoman koillispuolella saattaa osittain olla glasifluviaalista lajittunutta ainesta (GTK Maankamara).




Siirroksen pohjoispuolella on näkyvissä sulavesiuomia ja sinne on myös tulkittu lajittuneen aineksen ns. ekstramarginaalinen muodostuma (GTK/Maankamara). Voisikin olla niin, että glasifluviaaliset prosessit olisivat toimineet siirroksen aktivoitumisen jälkeen ja kätkeneet siirrosta koillisessa. Se on kuitenkin aika epätodennäköistä ja vaatisi siirroksen muovautumisen varsin kapeassa aikaikkunassa. Toisaalta hiekkaisessa maaperässä matala siirros muutenkin ehkä tasoittuisi näkyvistä.


Muodostuman länsipuolisella seudulla tavataan jonkin verran Pulju moreenia. Maanvieremiä puolestaan on sekä luoteessa että kaakossa muutamia (lähin julkaistu Sinetän suunnalla: Vittajuppo 12 km), mutta ei aivan paikalla. Myöskään nykyaikaisia maanjäristyksiä ei ole rekisteröity aivan lähellä paikkaa. Etäisyys koillisessa lähimpiin Vaalajärven kompleksin todennettuihin siirroksiin, joista suurin osa osoittaa suurin piirtein samaa lounas-koillista suuntaa, on noin 42 km ja luoteessa vastaavasti Pasmajärven kompleksiin 75 km. Vaalajärven kompleksin lähimmästä segmentistä on tosin ristiriitaista tietoa. Lyhimmillään etäisyys saattaisi olla noin 25 km ja Kiristäjäntuoreen segmentti voitaisiin sen perusteella ehkä liittää Vaalajärven kompleksiin.

Aivan siirroksen kohdalla ei ole karttanimeä, joista lähimpänä on Kiristäjäntuore, joten sen mukaan kyseessä olisi Kiristäjäntuoreen postglasiaalisiirros, joka havainnoinnin tässä vaiheessa muodostaa oman segmentin, systeemin ja kompleksin, vaikka onkin aika lähellä varsinkin Vaalajärven kompleksia. Vaihtoehtoisia nimiä olisivat Sulalampi tai Sulaoja. 






Kirjallisuus


Mäkelä, Jorma 2018. New sites of proposed postglacial fault scarps in central Finland. Geologi 70 (2/2018): 43-46. 


Ojala, A.E.K., Mattila, J., Ruskeeniemi, T., Palmu, J.-P., Lindberg, A., Hänninen, P., Sutinen, R., 2017. Postglacial seismic activity along the Isovaara-Riikonkumpu fault complex.
Glob. Planet. Chang. 157:59–72. https://doi.org/10.1016/j.gloplacha.2017.08.015.


Ojala, Antti E.K., Jussi Mattila, Timo Ruskeeniemi, Mira Markovaara-Koivisto, Jukka-Pekka Palmu, Nicklas Nordbäck, Antero Lindberg, Raimo Sutinen Geological Survey of Finland, Ismo Aaltonen, Johanna Savunen Posiva Oy. 2019. Postglacial Faults in Finland-a Review of PGSdyn Project Results. POSIVA 2019-1, ISBN: 978-951-652-271-8. 118 p.
 
Palmu, Jukka-Pekka & Ojala, Antti & Ruskeeniemi, Timo & Sutinen, Raimo & Mattila, Jussi. 2015. LiDAR DEM detection and classification of postglacial faults and seismically-induced landforms in Finland: a paleoseismic database. Gff -Uppsala-. 137. 344-352. 10.1080/11035897.2015.1068370.


Sutinen, R., Hyvönen, E., Liwata-Kenttälä, P., Middleton, M., Ojala, A., Ruskeeniemi, T., Sutinen, A. Mattila, J., 2019. Electrical-sedimentary  anisotropy  of  landforms  adjacent to postglacial faults in Lapland. Geomorphology 326, 213–224.