maanantai 16. joulukuuta 2019

Postglasiaalisiirroksia Savukosken eteläpuolella


Kuva 1. Yleiskuva Savukosken eteläpuolisten nuorten siirrosten sijainnista.
Karttadata © Maanmittauslaitos

Savukosken eteläosissa, lähinnä Akanvaaran pohjois- ja länsipuolella on havaittavissa useita mahdollisia ja todennäköisiä nuoria siirroksia (Kuva 1). Moniin siirroslinjoihin liittyy välittömästi maanvieremiä ja seismiittejä. Kuvaan on merkitty suhteellisen varmasti kallioperään liittyviä siirroksia, mutta ei vallitsevasti vain maaperämuodoilta (seismiiteiltä) vaikuttavia rakenteita. Kustakin siirroksesta on kuvaan merkitty vielä selvästi erottuvat päät, eli kutakin siirrosta kohti on yleensä kaksi merkintää. Näin merkittyjä siiroksia on yhteensä noin 15 kpl. Seudulla esiintyy paljon myös hieman epämääräisempiä lineamentteja, jotka saattavat liittyä nuoriin siirroksiin. Seismiitit esiintyvät useimmiten kuvan siirroksissa välittömästi siirroslinjaan liittyen hieman alarinteeseen päin. Näyttää siltä kuin joku lumilautailija olisi lasketellut ylös alas vaarojen laitoja. Yksi todennäköinen seismiitti Tuorelehdosta (Akanvaarasta) pohjoiseen esiintyy esimerkiksi harjumaisena kohoumana, jonka molemmin puolin on leveähkö vako. Tai sitten kyseessä on todellakin siirroslinjan kulkua myötäilevä pieni harju (Kuva 2). Myös joitakin muitakin suoraviivaisiakin seismiittiharjanteita, joita reunustaa vakomaiset alemmat osat molemmin puolin tai toispuoleisesti on havaittavissa alueen korkeusmallista. Saukkovaaran - Pyytövaaran siirros on noin 6 km pitkä. Verkossa siitä on Jouko Vannella maininta ja kuva, mutta muuta kirjallisuutta en ko. siirroksista huomannut. Seismiiteiksi tässä on mainittu  myös muodostumia, joita voisi luokitella myös maanvieremiksi.


Kuva 2. Särjenävaaran postglasiaalisiirros ja etelästä päin Tuorelehdosta alkunsa saavan mahdollisen siirroslinjaan syntyneen seismiitin pohjoispää kuvan kaakkoisnurkassa.
Karttadata © Maanmittauslaitos